4.3/5
(269201 vuokrausta)
Vuokraa auto 5 minuutissa

Näin onnistut autoilukokemuksessasi

Autoiletko harvoin? Vuokrasitko sinulle entuudestaan vieraan automallin? Tällä sivulla on muutama vinkki, joista voi olla hyötyä, kun otat allesi modernin auton. Niiden avulla autoilukokemuksestasi tulee entistä onnistuneempi.

Ajovalot
Lumisella, sateisella tai sumuisella kelillä automaattisten ajovalojen hämäräkytkin ei välttämättä kytke esimerkiksi takavaloja riittävän aikaisessa vaiheessa päälle. Tällöin voi olla syytä kytkeä valot manuaalisesti päälle. Valojen hallinta tapahtuu pääsääntöisesti vasemmasta viiksestä tai ratin vasemmalla puolella kojelaudassa olevasta kytkimestä. Muista myös tarkistaa, että olet sammuttanut valot ajon päätteeksi, jotta akku ei tyhjene.

Akut
Modernien polttomoottoriautojen käynnistysakut eivät valitettavasti kestä pelkästään parin kilometrin pätkäajoja. Pätkäajon lisäksi autolla tulisi ajaa säännöllisesti vähintään puolen tunnin yhtäjaksoisia ajoja, jotta käynnistysakku ehtii latautua, mikäli autoa ei pidetä ylläpitolaturissa. Talvella varauksen ylläpitäminen saattaa vaatia jopa 45 minuutin pituisia säännöllisiä ajoja, jos suurin osa ajosta on pätkäajoa. Huomionarvoista on myös joidenkin autojen sähkövarusteiden määrä. Esimerkiksi sähköisen takaluukun ja ratinlämmityksen toistuva käyttäminen yhdistettynä pätkäajoon on myrkkyä akun varaukselle. Radion ja ilmastoinnin sammuttaminen, kun auto ei ole käynnissä, säästää myös akkua.

Pidemmissä varauksissa ja etenkin talviolosuhteissa on hyvä muistaa, että lyhytkestoinen ajo harvakseltaan kuluttaa auton käynnistysakkua enemmän kuin se ehtii ajon aikana latautua. Lopputuloksena saattaa tällöin olla akun tyhjentyminen ja tiepalvelun odottaminen kylmässä ulkoilmassa. Sähköjärjestelmien herkkyyden takia emme suosittele apuvirran antamista itse. Asiakas on vastuussa omatoimisesti suoritetun apuvirran antamisesta aiheutuneista vaurioista. Akkuongelmat välttää parhaiten, kun noudattaa suositustamme säännöllisestä, vähintään 30 minuuttia kestävästä ajosta.

Automaattivaihteinen auto
Oletko ensimmäistä kertaa liikenteessä automaattivaihteisella ajoneuvolla? Huoli pois! Automaatilla ajaminen on miellyttävän vaivatonta, kunhan ajatukseen tottuu. Ankkuroi alkajaisiksi vasen jalka sivuun, koska et tarvitse sitä automaatilla ajamiseen. Automaatilla ajamisen suurin kompastuskivi alkuvaiheessa on jarrupolkimen vaistomainen polkaisu vasemmalla jalalla.

Muista painaa jarrupoljin kunnolla pohjaan, kun vaihdat vaihdeasentoa, muuten se ei vaihdu. Automaattivaihteisessa autossa on useimmiten seuraavat vaihdeasennot: P = pysäköinti, D tai D/S = eteenpäin ajo, R = peruutus ja N = vapaa. Vaihteisto vaihtaa itse vaihteita suuremmalle ja pienemmälle, jos joissain autoissa oleva S-tila ei ole valittuna. S-tilassa voit itse vaihtaa vaihdetta isommalle tai pienemmälle vaihteenvalitsimesta tai ratin takana olevista vivuista. Suosittelemme kuitenkin normaalin D-tilan käyttöä. Istu ratin taakse ja nauti automaatilla ajamisen vaivattomuudesta!

Käsijarru
Mikäli mekaaninen käsijarru vaikuttaa olevan jumissa, on se todennäköisesti vain vedetty turhan ylös. Ota kahvasta tarvittaessa molemmilla käsillä kiinni ja vedä kahvasta ronskisti samalla, kun painat vapautusnappia.

Sähköinen käsijarru toimii vaivattomasti nappia painamalla tai sitä vetämällä. Muista vain painaa jarrua samalla, kuin lukitset tai vapautat käsijarrun.

Kuorma
Jos sinulla on sidottavaa kuormaa, muista ottaa omat kuormaliinat mukaan. Emme ikävä kyllä voi tarjota kuormaliinoja, koska kokemuksemme mukaan ne häviäisivät ajoneuvosta asiakkaiden mukana, usein puhtaasti epähuomiossa. Ajoneuvoissa on sidontapisteitä maahantuojan varustelun mukaisesti.

Lataus
Kun vuokraat plug in -hybridiauton, ei sen ajoakku ole välttämättä ole täyteen ladattu, sillä kaikissa kotipisteissä auton lataaminen ei ole mahdollista. Ajoakun lataaminen vuokrauksen aikana on kuitenkin täysin sallittua ja mahdollisesti vielä pakkauksessaan olevan latausjohdon saa ottaa käyttöön.

Noudata lataamisessa ajoneuvon ohjekirjasta tai valmistajan verkkosivuilta löytyviä ohjeita. Voit aina myös ajaa autolla sitä lataamatta. Tällöin auto lataa akkua mm. jarrutettaessa ja hyödyntää sähkömoottoria parhaansa mukaan. Ajoakku on käynnistysakusta erillinen, joten ajoakun tyhjäksi ajaminen ei vaikuta ajoneuvon käynnistymiseen.

Merkkivalot
Pyrimme pitämään kalustomme mahdollisimman tuoreena, jotta teknisiltä vioilta vältyttäisiin. Kojelaudassa näkyvistä merkkivaloista ei aina kannata huolestua. Joissakin autoissa on erilaisia tyyppivikoja, jotka eivät haittaa ajoa. Näistä on aina kerrottu sähköpostitse saamissasi nouto- ja palautusohjeissa. Mikäli auton merkkivalo ja ilmoitus täsmäävät tiedossa olevaan tyyppivikaan, voit jatkaa ajoa huoletta.

Tutustu myös merkkivaloihin ja AdBlue-nesteeseen liittyviin artikkeleihimme.

Muussa tapauksessa kannattaa ottaa yhteyttä asiakaspalveluumme m.24rent.fi-sivuston kautta tai puhelimitse. Asiakaspalvelumme arvioi, vaatiiko mahdollinen merkkivalo toimenpiteitä.

Peruutusvaihde
Joissakin manuaalivaihteisissa autoissa on ns. pakkilukko. Tällöin peruutusvaihde kytketään päälle joko painamalla vaihteenvalitsinta (vaihdekeppiä) tai nostamalla sen kaulusta ylös.

Renkaat
Tarkista renkaiden paineet vähintään silmämääräisesti ennen lähtöä. Liian pienillä paineilla ajaminen voi tehdä matkanteosta epätasaista ja hajottaa renkaan rakenteen ja vanteen.

Tankkaus
Muista tarkistaa, mitä polttoainetta ajoneuvoon kuuluu tankata. Ajoneuvojemme polttoainetankin kanteen on pääsääntöisesti merkitty suositeltava polttoainelaatu. Halutessasi voit tankata bensiiniautoon myös 98 E5 -polttoainetta, vaikka suositus olisi 95 E10. Tärkeintä on olla tankkaamatta bensa-autoon dieseliä ja toisinpäin. Mikäli tankkaat epähuomiossa väärää polttoainetta, älä missään nimessä käynnistä ajoneuvoa, koska saatat aiheuttaa ajoneuvolle tuhansien eurojen moottoriremontin. Ota heti yhteyttä asiakaspalveluun, joka ohjeistaa sinua toimimaan oikealla tavalla.

Hyödyllistä tietoa
24Rentin usein kysytyt kysymykset
Talvella ajaminen
Talvivarusteet kauden vaihtuessa